|
|
AC/DC MARATHON, TEATRIA, OULU 18.2.2006
Normaalisti Dirty Deeds Indeed on tehnyt Bon Scottin kuolinpäivän tienoilla (19.2.) kolmipäiväisen minirundin, mutta tällä kertaa saimme sellaisen tarjouksen, josta emme voineet kieltäytyä. Kutsu kävi tulla esiintymään Oulun Teatriassa järjestettävään AC/DC Marathoniin, jossa olisi tarkoitus esittää AC/DC:n koko tuotanto kronologisessa järjestyksessä. Me varasimme itsellemme Bon Scottin aikaisen materiaalin kulmakiven, ja yleensäkin AC/DC:n tärkeimpiin levyihin lukeutuvan Let There Be Rockin. Albumista päätettiin soittaa alkuperäinen vinyylilevyversio, jossa mukana on satiaisten saamisesta kertova bluespala Crabsody In Blue. Cd-versio Let There Be Rockista on sittemmin harmillisesti painettu levyn jenkkiversiosta, jossa ko. biisin tilalle on otettu Problem Child AC/DC:n edelliseltä Dirty Deeds Done Dirt Cheap -albumilta. (Jota taas ei tuolloin, eli vuonna 1977, oltu julkaistu Yhdysvalloissa vielä ollenkaan.) Perjantaina 17.2.2006 JKL-Helsinki-Oulu-lentosession jälkeen kävimme pikaisesti tsekkaamassa keikkapaikan, kirjauduimme hotelliin ja sitten orkesterimme lähti, yllätys, yllätys, tutustumaan Oulun yöelämään. Mitään aivan totaalisia perskännejä ei kuitenkaan pystytty kiskaisemaan, koska soittoaika oli seuraavana päivänä häkellyttävän eksoottinen 13:30. Yhtyeen jäsenet olivatkin Radisson Sasin pehmeillä pahnoilla jo aamukahden hujakoilla. Melkoinen saavutus sekin.
AC/DC Marathon oli järjestelyiltään viimeisen päälle hoidettu tapahtuma: lavalla loimusi liekkejä, pommit paukkuivat ja Whole Lotta Rosien aikana katosta satoi konfettejakin. Amerikkaa! Soittajapojista pidetttiin muutenkin hyvää huolta, eivätkä juoma ja ruoka päässeet loppumaan... Näihin antimiin alettiinkin perehtyä antaumuksella heti setin päätyttyä. "Voisi sitä lauantai-päivän hölmömminkin viettää", hehkutti eräskin soittajapoika useampaankin kertaan tuoppi kourassa Teatrian yläparvella AC/DC:n musiikkia diggaillen. Vaikka hieman puolueellisesti olimmekin sitä mieltä, että vedimme tilaisuuden tiukimman keikan, tarjoiltiin Teatriassa monia hienoja tulkintoja muidenkin esiintyjien toimesta. Ilahduttavaa oli sekin, että yleisöä oli paikalla jo aamupäivästä asti, emmekä siksi joutuneet esiintymään tyhjille seinille. Sunnuntaina osalla jäsenistöä oli ohjelmassa, varsin odotetusti, kalpeutta ja kamaluutta, mutta lohtua toi Kalevan juttu tapahtumasta (jonka pääkuvassa komeilimme): "Bon Scott -kauden AC/DC:ta jyystänyt jyväskyläläinen Dirty Deeds Indeed oli raakaa rockia tiukasti soittava ryhmä, jonka solisti Timo Heinonen osoittautui mainioksi korvikkeeksi Scottille, tuolle kelpo hulttiolle, naistenmiehelle ja huikealle rock and roll -karjujalle. Toisin kuin suomalaiset miehet yleensä, pari numeroa liian ahtaisiin farkkuihin takapuolensa tunkenut Heinonen tiesi, että musiikin viedessä tärkeintä on lantion, ei hartioiden liike."
|
Lauantaina
tehtiin sitten Dirty Deeds Indeedin 11-vuotisen olemassaolon kannalta
historiaa: kyseessä oli nimittäin ensimmäinen keikka,
jonka koko yhtye soitti selvin päin. Rasti seinään!
Itse vetäisy meni oikein räväkästi, niin kuin
tietysti pitikin. 2300 henkeä vetävän klubin isolla
lavalla mahtui mellastamaan. Myönnettäköön, että
oli jossakin määrin hämmentävä kokemus alkaa
paiskoa hiki hatussa raakaa rockia puoli kahdelta iltapäivällä.
Sen verran myöhäisempinä ajankohtina on tässä
bändissä totuttu mäiskimään.